Kuulet kaukaista kohinaa,

etäisempää kuin 

ensimmäisen muistosi kaiku.

 

Ilma ympärilläsi säteilee, 

värisee täynnä näkymättömiä 

säikeitä.

 

Jokainen kuva on musta neliö,

säkeet valkoista melua.

 

Ajattelet;

 

Ottaa talteen jotain - 

mikrosiru tästä hetkestä,

hahmotelma maailmasta.

 

Tavoittaa vaikutelma

säteilevästä ajasta,

keskipakoisvoimasta.

 

Ja puhut;

 

Lue kukin merkki huolella.

Jokainen kirjain on painavampi kuin sinä.

Ansa jokaisessa sanassa. 

 

Jokainen tähti on vanhempi kuin sinä,

jokainen valo kuolleempi,

ei tässä hetkessä, vaan jossain toisessa.

 

Jonkun tähden kyljellä

lienee tuntematon numero.

Luku jota et ole vielä oppinut ja 

joka voi sinua vielä opettaa.

​​​​​

​

​

You hear faraway hum,

more distant than 

the echo 

of your first memory.

 

The air around you 

flashing, flickering,

filled with

invisible fibres.

 

Each picture is a black square, 

each chord white noise.

 

You think;

 

To salvage something –

a microchip of this moment,

a sketch of the world.

 

To capture an impression

of  radiating time, 

of centrifugal force.

 

And you speak; 

 

Read each sign with care.

Each letter is heavier than you. 

Each word contains a maze. 

 

Each star is older than you. 

Each light more dead, 

not in this moment but some other. 

 

On the surface of some star

perhaps an unknown number.

A figure you haven’t learned yet,

but one that might still

teach you.